Koti-ikävä
Nyt kun mun vaihtovuosi on jo yli puolessa välissä, on hyvä aika puhua vähän koti-ikävästä, sillä sitä on tullut koettua täällä välillä vähän enemmän tai vähemmän.
Lähtöä helpotti tosi paljon viiden päivän mittainen soft landing camp NYC:issä. Siellä oli niin paljon tehtävää ja nähtävää, että koti-ikävälle ei ollut aikaa ollenkaan. Isäntäperheeseen saapumisen jälkeenkään ei ikävä yllättänyt ihan heti. Tulin tänne kaksi viikkoa ennen koulun alkua jotta pääsisin mukaan lentopallo joukkueeseen, ja jälkeenpäin oon ollut tosi ilonen siitä, koska lentopallo kausi oli super kiva! Mun host-perhe oli kuitenkin kuullut kauhutarinoita miten oppilaat jotka tulee paljon aikasemmin koulun alkua tänne tylsistyy ja lähtee jopa takaisin kotimaahan, joten ne kyllä teki kaikkensa ettei se olisi mun kohtalo. Me matkustettiin ympäri Michigania ja tehtiin kaikenlaista muuta kivaa. Muutenkin ekat kuukaudet meni jotenkin tosi koti-ikävättömästi kun kaikki ympärillä oli niin uutta ja kiinnostavaa. Varmaankin kahden ekan kuukauden aikana joka päivä kun astuin kouluun sisään tuijotin vaan ympärilleni ihan innoissani. Tuntui niin mahtavalta oikeasti olla Amerikkalaisen high schoolin käytävillä. Juuri ennen joulua kaikkeen oli kuitenkin tottunut ja elämä ja rutiinit oli tullut normaaleiksi. Täällä oli ollut jo niin pitkään, että ikävä oli ehtinyt kasvaa paljon kovemmaksi. Joulu teki ikävästä vielä kovemman, koska joulu on ihan mun lemppari juhla ja olisin tosi paljon halunnut vaan olla Suomessa perheen kanssa. Olin silti niin iloinen, että sain kokea Amerikkalisen joulun ja tuun kyllä muistamaan sen aina.
Mitä tehdä kun koti-ikävä iskee?
Koti-ikävästä kannattaa aina puhua host-perheelle, koska se oikeasti auttaa. Kun mun host-perhe kuuli mun koti-ikävästä, ne oli tosi ihania ja ne tsemppas mua tosi paljon. Ne kävi heti kaupassa ostamassa pipareita (jotka ei kyllä yhtään maistunut suomalaisilta pipareilta, mutta ei se mitään), koska ne ties miten paljon ikävöin suomalaisia jouluruokia, ja tuli kyllä parempi mieli. Kannattaa myös rajottaa Suomeen yhteyden pitoa jonkin verran, sillä se saattaa aiheuttaa vielä kovemman ikävän. Erityisesti jos sosiaalisessa mediassa juuttuu kattomaan, mitä kaikkea kivaa kaverit Suomessa puuhaa, saatta tulla tosi haikea olo. Täällä kannattaa vaan lähteä liikkelle jotta ikävä unohtuisi. Mua aina helpottaa kun muistutan ittelleni, että pitää nyt nauttia täällä olosta, sillä tää on ohi ihan liian nopeesti. Suomi, perhe ja kaverit kyllä ootta.
Mitä ikävöin Suomessa
Perhe ja kaverit tulee ykkösenä, mutta ikävä on niin niin todella kova monia aisoita kohtaan. Ekana mieleen tulee julkinen liikenne. Sen varmaan jokainen vaihtari Amerikassa sanoo, mutta se on vaan niin totta. Julkista liikennettä ja sen tuomaa vapautta ei vaan yksinkertaisesti ole, vaan täällä on ihan täysin riippuvainen autokyydeistä. Täällä mun monet kaverit saa kuitenkin ajaa, joten host-vanhempia ei ihan joka asiaan tarvitse vaivata. Olisi niin ihanaa saada pala ruisleipää ja makaroonilaatikkoa just nyt, ne on kyllä ruoat joita endottomasti ikävöin eniten. Salmiakkia mulle ollaan lähetetty tänne niin paljon, että oon syönyt sitä varmaan enemmän kuin Suomessa koskaan, haha. Suomea ihan yleisestikin vaan on kova ikävä, mutta elämä täällä just nyt on tosi ihanaa, joten pitää vaan nauttia siitä vielä kun voin.
