Ensimmäinen kuukausi Ranskassa
Moikka!
Oon Emma ja oon ollu nyt kuutisen viikkoa Ranskassa vaihdossa. Asun Koillis-Ranskassa, pikkukylässä lähellä Reims-nimistä kaupunkia. Oon viihtynyt täällä hyvin ja ehtinyt kokea jo vaikka mitä. Odotan innolla, mitä loppuvuosi tuo tullessaan!
Olin jo kauan haaveillut vaihtovuodesta ja hainkin vaihtoon hyvissä ajoin, jo puolitoista vuotta ennen lähtöä. Hain aluksi Amerikkaan, mutta maaliskuussa viitisen kuukautta ennen lähtöä vaihdoin kohdemaakseni Ranskan. Kohdemaan vaihto oli pitkän harkinnan tulos, mutta en ole katunut hetkeäkään. Kesäkuussa sain isäntäperheeni ja syyskuun lopussa olikin jo lähtö. Lähtöpäivä oli koronan takia siirretty kuukauden myöhempään mikä harmitti minua, koska vaihtovuoteni lyheni kuukaudella. Myös Pariisin soft landing -camp oli peruttu. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että pääsin koronasta huolimatta lähtemään. Sain myös suoritettua muutaman lukiokurssin Suomessa ennen lähtöä, joten syksy Suomessa ei mennyt aivan hukkaan.
Lähtöä edeltävänä iltana tunnelmat olivat itkuiset mutta odottavat. Perjantai-aamuna 25.9.2020 isäni heitti minut lentokentälle ja vaihtovuoteni alkoi. Matkustin kolmen muun suomalaisen vaihtarin kanssa Pariisiin, jossa tapasimme muut Exploriuksen vaihtarit. Siitä matka jatkui yhtenä ryhmänä. Menimme bussilla keskustan rautatieasemalle ja siitä junilla omiin kaupunkeihin. Lähdin kotoa aamuviideltä ja perillä olin puoli seitsemän aikaan. Pitkä päivä siis, vaikka itse lento kesti vain vajaa kolme tuntia ja junamatka puoli tuntia. Uuvuttavinta oli kolmen tunnin odotus Pariisin juna-asemalla ja se, että koko päivä piti olla maski naamalla. Matka meni onneksi ongelmitta, mutta illalla olin kyllä tosi väsynyt.
Host-perheeni on alusta asti tuntunut ihanalta. Perheeseeni kuuluu vanhempien lisäksi 11- ja 16-vuotiaat host-siskot sekä kaksi koiraa. Tulen siskojeni kanssa hyvin toimeen. Vanhemman siskon kanssa olen samalla luokalla, ja hän on auttanut minua sopeutumaan kouluun. Asumme 150 hengen pikkukylässä maaseudulla, 25 kilometrin päässä Reimsistä, jossa käyn koulua. Pitkiin etäisyyksiin on täällä pitänyt tottua. Suomessa asun kaupungissa, missä kaikki on lähellä, mutta täällä lähin ruokakauppakin on yli 15 kilometrin päässä. Minulla ei ole samanlaista vapautta liikkua, koska ilman autoa ei pääse mihinkään. Olen kuitenkin onnellinen, että meillä on iso talo ja luonto lähellä. Minulla on ihana oma huone, mikä on kiva erityisesti näin korona-aikana, kun vietämme paljon aikaa kotona. Perheen englanninkielentaito on hyvä, joten alussa he puhuivat minulla jopa hieman liikaa englantia. Nykyään kuitenkin puhutaan pääosin ranskaa, englantia vain silloin kun en ymmärrä. Itse olin opiskellut ranskaa kaksi vuotta yläasteella ja vuoden lukiossa, joten osasin perusteet, mutta en sen enempää. Nyt kuuden viikon jälkeen ymmärrän jo paljon enemmän, mutta puhuminen on vielä hankalaa. Pystyn kuitenkin jo vähän osallistumaan keskusteluun.
Käyn täällä paikallista lukiota. Koulu on monin tavoin hyvin erilaista kuin Suomessa, mutta koen, että olen tottunut hyvin uusiin rutiineihin. Koulupäivät ovat pitkiä: Normaalisti koulua on 8.00-17.30 paitsi keskiviikkona, jolloin loppuu jo puoleenpäivään. Toisaalta koulupäivän aikana on paljon hyppytunteja, ruokataukokin on 1,5 tuntia. Ruokatauoilla ja koulun jälkeen olen päässyt tutustumaan Reimsiin, joka on kaupunkina aivan ihana! Täältä löytyy sekä historiallisia nähtävyyksiä että kauppoja ja ravintoloita, mutta tunnelma ei ole liian ‘’suurkaupunkimainen’’. Kouluruoka on täällä todella hyvää, mutta maksullista. Oppitunnit taas ovat tylsiä, koska en vielä ymmärrä paljoa ja opetusmetodit on yksipuolisia. Lähinnä opettaja puhuu ja oppilaat tekevät muistiinpanoja. Kavereiden saaminen on ollut hankalaa, koska englantia ei juuri puhuta ja minun ranskani ei ole vielä tarpeeksi hyvällä tasolla. Kaikki ovat kyllä olleet avuliaita ja ystävällisiä, mutta kunnon ystävyyssuhteita on vaikea muodostaa, kun ei ole yhteistä kieltä. Nämä ensimmäiset kuukaudet aionkin keskittyä kielen oppimiseen ja sitten vasta ystävien saamiseen.
Ensimmäisenä kuukautena täällä en juurikaan ajatellut koronaa. Tartunnat kyllä kasvoivat päivä päivältä, mutta maskipakkoa lukuun ottamatta korona ei juurikaan vaikuttanut elämääni. Olin yllättynyt ihmisten asenteista koronaa kohtaan. Maskeja kyllä pidetään tunnollisesti julkisella paikoilla ja koulussa (jos ei pidä, tulee sakko), mutta turvaväleistä ja perushygieniasta ei ole tietoakaan. Kokoontumisrajoituksia ei noudateta ja hallituksen päätöksiä lähinnä haukutaan. Suoraan sanottuna en ihmettele, miksi korona täällä leviää niin kovaa vauhtia. Pari viikkoa sitten Ranskaan julistettiin ‘’le confinement’’ eli ulkonaliikkumiskielto. Näin sanottuna se kuulostaa hurjalta, mutta elämä on jatkunut yllättävän tavallisena. Koulusta ei saa lähteä mihinkään, mikä on ikävää koska pitkät ruokatauot olisi kiva viettää vaikka kahvilassa tai kuntosalilla. Minun pikkukylässäni ei onneksi paljoa poliiseja ole näkynyt, joten siellä saa liikkua aika vapaasti. Monia kivoja juttuja (esim joulutorit) on jo ehtinyt peruuntua, mutta yritän pysyä positiivisena ja ajatella, että minulla on vielä kahdeksan kuukautta täällä jäljellä!
<3: Emma
